Ravitsemusvalmennus

Tutustu ja ota yhteyttä

Urheiluakatemia

Ravitsemus on yksi urheilijan kehittymisen kulmakivistä ja ruokavalio tärkeä työkalu tehokkaan, turvallisen ja tuloksellisen harjoittelun mahdollistamiseksi. Riittävä, laadukas ja monipuolinen, järkevästi koostettu ja ajoitettu syöminen on keskeisessä asemassa paitsi harjoituksissa jaksamisen, palautumisen myös terveenä pysymisen kannalta.

Ravitsemusvalmennuksessa keskitytään erityisesti urheilijan arkiruokailuun ja siihen liittyvien ravitsemusratkaisujen löytämiseen. Urheilijan suorituskykyyn suurin merkitys ravitsemuksen osalta on kuitenkin päivittäisillä, useimmin toistuvilla valinnoilla. Kun syö riittävän hyvin ja ruokailuista löytyy sopivasti joustavuutta ja rentoutta, tukee ravitsemus osaltaan matkaa kohti huippu-urheilijaksi kehittymistä.

RAVITSEMUSVALMENNUSTA TOTEUTETAAN LAPIN URHEILUAKATEMIASSA

  • Pääsääntöisesti ryhmämuotoisena, lajiryhmäkohtaisena toimintana valmentajajohtoisesti
  • Yksilöohjauksena tarpeen mukaan
  • Yläkoululeiritykseen osallistuville urheilijoille osana leirityksiä

Lisätiedot

Yksilöohjaus Urheiluakatemian urheilijoille

Akatemiamaksun maksaneilla urheilijoilla on mahdollisuus käyttää kaksi henkilökohtaista ravitsemusohjausaikaa maksutta lukuvuoden (1.8.–31.7.) aikana. Jatkokäynnit sovitaan asiantuntijan arvion mukaan. Tapaamisia voidaan järjestää myös etäyhteyden välityksellä.

 

Yksilöohjauksessa voidaan kartoittaa laajemmin esimerkiksi:

  • Ruokavalion kokonaislaatua
  • Lajin vaatimuksiin ja yksilöllisiin tarpeisiin nähden riittävää energian ja ravintoaineiden saantia
  • Syömisen rytmittämistä harjoittelua ja kilpailuja tukevaksi
  • Palautumiseen, suorituskykyyn ja terveyden edistämiseen liittyviä ravitsemuskysymyksiä

 

Ota yhteyttä

Kerro lyhyesti tilanteestasi ja/tai toiveistasi ravitsemusvalmennuksen suhteen. Mainitse viestissä myös oma lajisi.

Lisätiedot


Jutta Alanne

Laillistettu ravitsemusterapeutti (TtM)

jutta.alanne@santasport.fi

Puh. +358 40 480 4752


Jaa sivu eteenpäin